Talvi ja kevät käyvät kovaa taistoa täällä, suomen Rivieeralla.  Yhtäällä näkyy vielä nelikymmensenttinen hanki ja het' siinä vieressä törröttää vihreitä ruohonkorsia. Kevättä oli kai myös rinnassa ranskalaisfilosofilla, Elisabeth Badinter:lla kun hän herkistyi miettimään imetystä, kestovaippoja ja niiden vaikutusta naisen asemaan. Eipä hänelläkään ollut juur upouusia ajatuksia aiheesta, mitä nyt lämmitteli niitä vanhoja, jotka kuohuttavat tunteita joka ikisellä mammapalstalla, minkä netin syövereistä löytää. Virkistävä kommentti oli kuitenkin hänen mainintansa, että suomalainen yli 90% imetysluku on hänen mielestään stalinistinen. Tulkitsin hänen tekstiään niin, että luku kertoo, että suomalaisnaisille ei anneta vaihtoehtoja. Suorastaan pakotettaan imettämään.

Elintason noustessa kieltämättä, imetyslukukin on kasvanut. Imetyshän on siinä mielessä luksusta, että äidillä on oltava siihen aikaa. Se ei onnistu tiukassa työaikataulussa, eikä silloin, kun on muuten kova stressi. Imetys tarkoittaa sitä, että on oltava aikaa istua rauhassa vähintään vartti, noin joka kolmas tunti. Minulla esikoisen kanssa se tarkoitti sitä, että minulla oli oltava aikaa istua noin seitsemän tuntia, koska hän ei suostunut päästämään tissistä irti käytännössä ensimmäiseen kolmeen kuukauteen lainkaan...

Filosofia ahdisti myös kestovaipat ja perhepeti. Onhan se tietysti niinkin, että niin imetyksessä (ja nimenomaan siinä!) kun kestovaippojen pesussakin on yleensä äiti kiinni. Voihan se niinkin olla, että nimenomaan perheen isä on innostunut kestovaippailusta ja ne ostaa ja pesee, mutta yhdestäkään tällaisesta tapauksesta en ole vielä kuullut. Perhepeti, kuten imetyskin  Saattaa kyllä vähentää seksin määrää parisuhteessa.

Seksi on kieltämättä kivaa ja kuuluu usempiin parisuhteisiin. Sen sijaan minulle jäi hämäräksi, kuinka naisten itsemääräämisoikeutta lisää tissien pyhittäminen aikuiselle kumppanille sen sijaan, että niillä ruokittaisiin vauvaa. Tisseillä on tiettyt tehtävät. Toisaalta ne houkuttelevat vastakkaisen sukupuolen edustajaa lisääntymään, toisaalta ne taas ruokkivat lisääntymisen hedelmiä. Filosofikin kannatti pidempää äitiysvapaata. Sinänsä ymmärrän kyllä rouva filosofia. Kulttuurissa, jossa perhevapaa on tasan 12 viikkoa, ei paljoa imetellä, pestä kestovaippoja tai nukuta perhepedissä, jos meinaa järkikullan säilyttää. Oman äitini vapaa oli saman mittainen ja minulla oli kertakäyttövaipat jo 70 -luvulla.

Oikeasti rouva filosofin sanomahan taisi kutenkin olla, että jokaisen tulisi itse saada päättää äitiydelle omistautumisen asteestaan. Argumentit vain olivat ehkä hieman huonosti valitut. Ymmärrän myös sen, että ensimmäistä kertaa äidiksi tulevilla on helposti paineita olla täydellisiä äitejä, varsinkin kun äitipiireissä tuntuu olevan vallalla sellainen käsitys, että kertakäyttövaipat vievät maapallon varmaan perikatoon ja äidinmaito suojaa lasta kaikelta pahalta elämässä. Hassua kyllä, uuden perheauton ostaminen on sensijaan vain järkevä valinta ja investointi perheen turvallisuuteen. Videotykki taas panostamista parisuhteen laatuaikaan....

Periaatteessahan meidät on rakennettu naisiksi ja miehiksi, tilastoista kun katsoo naisten ja miesten ominaisuuksia, on helppo päätellä, mitkä tehtävät olisivat luonteenomaisia kummallekin sukupuolelle. Mutta luonto on suuressa viisaudessaan jättänyt kuitenkin yksilöiden väliset erot suuremmaksi, kun sukupuolten väliset, jotta joustovaraa olisi joka suuntaan mahdollisimman paljon ja roolijaon voisi sovittaa kuhunkin aikaan ja tilanteeseen sopivaksi. Meillä tässä maassa on tämä jollakin tasolla oivallettu ja annettu kunkin perheen itse päättää kuka hoitaa vauvan ja kuka käy tienaamassa. Erittäin monet ammatit, maanpuolustusta myöten, on avattu molemmille sukupuolille, jotta jokainen pääsisi osallistumaan tämän maan  ja kultuurin rakentamiseen omien yksilöllisten vahvuuksiensa mukaan. Ihan joka asiassahan ei tietysti voi vielä hurrata täydellistä onnistumista, mutta täällä sentään kovasti yritetään. Rouva filosofikin käytti tätä samaa vapautta valita, kuten käyttää meistä jokainen. Suomalaisten imetysluku näyttää ehkä ranskassa stalinistiselta, mutta on todennäköisesti suoraa seurausta, siitä, että täällä äidillä on, niin halutessaan, mahdollisuus olla kotona pidempään vauvan kanssa. Toisaalta meillä kyllä vahvasti imetystä myös kannustetaan synnytyslaitokselta lähtien. Itse kävin pikkukakkosen syntyessä aiheesta kätilön kanssa lyhyehkön, mutta sitäkin kovaäänisemmän keskustelun. Ei minua kukaan kuitenkaan mihinkään pakottanut. Sain korvikepullon. Pakottamiselta tämä voimakas kannustaminen saattaa kuitenkin tuntua hänestä, joka on hieman epävarma, tai ehkä asialla ensimmäistä kertaa.

Ehkä meidän vain tulisi oivaltaa, että toisin kuin monessa muussa ammatissa, vanhemmuudessa ei ole valmista tehtävänkuvausta. Mielestäni meillä on hieno neuvolajärjestelmä, joka tosin voisi yrittää tukea uusia vanhempia hiukan tehokkaammin tekemään omannäköisiään valintoja. Nykyään on aikalailla vallalla yhden totuuden käytäntö, joka taitaa kuitenkin perustua enemmän uskomuksiin, kun ihan oikeaan tutkimukseen.

Esikoiselle luin aikanaan aika paljon kirjaa, jossa pupuperheen lapset riitelivät leluista. Äitipupu yritti opettaa lapsia jakamaan leikkivuoroja ja leikkimään yhdessä. Lopulta lapset löysivät oman tapansa jakaa asiat joka ehkä hieman poikkesi siitä, mitä äiti oli alunperin tarkoittanut.

Jakaminen on vaikeaa. Vaikka kovin yritämme sitä lapsillemme opettaa, niin emme me aikuisetkaan sitä kovin hyvin osaa, emme ole koskaan osanneet. Sen ovat saaneet kokea niin karjalan evakot, kun lapin poltetun maan pakolaisetkin. Akuutti jakamisen ongelma meillä on nykyään näiden muista maista tulevien pakolaisten kanssa.  Totuushan on, että resursseja on tietyn verran ja suurimmalle osalle on jo omistajat. Kun paikalle ilmestyy lisää porukkaa, niin silloin on jaettava. Kuten pupuperheen lapset, jakaisimme mieluusti ne asiat, joita emme itse tarvitse tai halua. Siksi varmaan hesarinkin kirjoituskilpailuun lapin asuttamisesta, tuli kirjoituksia, joissa ehdotettiin, että sinne pantaisiin maahamme tulevat vierasmaalaiset.

Leikkikentälläkään eivät ensimmäiseksi tulleet lapset saa omia kaikkia leluja, vaan myöhemminkin tulleiden on annettava niillä leikkiä. Kuitenkin loppupeleissä kuten leikkikentän lelutkin ovat alunperin kaikille lapsille yhteiseksi hankittu, niin uskon vahvasti, että tämä tila tällä maapallolla on myös yhteiseksi tarkoitettu. Jos jossakin on elämä liian vaikeaa, on jokaisella oikeus muuttaa minne lystää. Leikkikentällä opitaan myös jakamisen säännöt. Kuka lelun ehtii varaamaan, saa sillä leikkiä ensin, mutta kohtuullisen ajan kuluessa se on luovutettava seuraavalle leikkivuoroaan odottavalle. Muistaismmepa tämän myös maahanmuuttopolitiikkaa sorvatessamme. 

Olemme tänne onnistuneet luomaan itsellemme melkoisen hyvät oltavat, moniin muihin maihin verrattuna. Paljon varmasti omaa ansiotamme, mutta muistetaan, että myös apua on annettu ja vastaanotettu. Mielestäni meillä olisi varaa jakaa tätä hyvää hieman enemmän ja avoimemmin, kuin nyt teemme. Mutta toisaalta se, että jakaminen on vaikeaa ja teemme sitä vain sosiaallisen pakon sanelemana, on osa ihmisen ikiaikaista selviytymisstrategiaa ja sikäli ikuista.